Tapahtumat

Pekanpäivät 

Raahen kaupungissa vietetään Pekanpäiviä vuosittain kesäkuun viimeisellä viikolla.  Aivan ensimmäisiä kotiseutupäiviä vietettiin vuonna 1972 ja tapahtuman nimenä oli vielä tuolloin Raahen alueen päivät. Myöhemmin nimeksi vakiintui kaupungin perustajan kreivi Pehr Brahen kunniaksi muotoon Pekan Päivät. Jatkossa nimeä on muutettu liittämällä sanat yhteen.  Juhlan muoto on kokenut vuosien varrella muutoksia.  Perusajatus on kuitenkin pysynyt koko ajan samana: entisten ja uusien raahelaisten tutustuminen toisiinsa.  Raahe-seura julkistaa vuorovuosin Raahen Pekan tai Fiian iltajuhlassa. Perjantai-illan Kallaasit kokoavat raahelaiset yhteen hyvän illallisen ääreen ja tilaisuus on mainio paikka vaikkapa luokkakokouksen ohjelmaksi.

Raahe-seura on mukana myös Praataustilaisuudessa Raatihuoneella ja Arkkukarin kyläjuhlassa. Tervetuloa! 

Annanpäivä 9.12. 

Annanpäivä ennusteli vanhalle raahelaiselle joulun tuloa.  Silloin oli talvinen yö pisimmillään eikä suureen jouluun ollut enää kuin parisen viikkoa, sekin melkein yhtämittaista pimeyttä.  Hiljaisilla kaduilla asui hämäryys keskipäivälläkin, ja ilmassa tuntui jo joulun hengähtelyä.  Vanhasta raahelaisesta näytti itse joulu olevan jo kynnyksellä, ainakin katuvieriä hiipimässä, kertoo Samuli Paulaharju Wanha Raahe -kirjassa. Raahe-Seura vaalii raahelaisten perinteiden säilymistä.